Verkkokouluttaminen tarjoaa yrityksille tehokkaan ja joustavan tavan kehittää työntekijöidensä osaamista. Jotta verkkokoulutus olisi mahdollisimman tehokasta ja toimivaa, on hyvä tunnistaa ja ratkaista siihen liittyvät yleisimmät haasteet. Tässä blogikirjoituksessa käsittelemme verkkokouluttamisen tavallisimpia haasteita ja tarjoamme helppoja ratkaisuja niiden voittamiseksi.
Sitoutuneisuus ja motivaatio
Sitoutumattomuus ja motivaation puute voi vaikuttaa oppimistuloksiin
Työntekijöiden sitoutuminen verkkokouluttamiseen on keskeisessä roolissa hyvien oppimistulosten saavuttamisessa. Sitoutumattomuus voi johtaa heikkoon oppimiseen tai huonoon kursseilla edistymiseen tai jopa kurssien keskeytyksiin.
Lisää vuorovaikutteisuutta ja kannustimia ylläpitääksesi korkeaa sitoutumista ja motivaatiota
Verkkokoulutuksista voi tehdä kiinnostavia ja motivoivia muutamilla helposti toteutettavilla käytännöillä. Vuorovaikutteinen, aiheeltaan riittävän rajattu ja selkeä sisältö motivoi ja innostaa oppimaan. Kiinnitä huomiota myös koulutusmateriaalin sisällön rakenteeseen ja monipuolisuuteen. Pienempiin lukuihin ja kappaleisiin jaettu kurssi kannustaa jatkamaan opiskelua enemmän kuin pitkä pätkä tekstiä. Vuorovaikutteiset elementit kuten kyselyt ja keskustelut pitävät oppijat aktiivisina. Vaihteleva sisältö, esimerkiksi tehtävät, kuvat ja videot, motivoivat ja pitävät mielenkiintoa paremmin yllä.
Tarjoamalla kannustimia kuten vaikka bonuksia koulutusten suorittamisesta tai tekemällä selväksi, kuinka koulutus voi parantaa uramahdollisuuksia voit lisätä työntekijöiden motivaatiota. Usein jo tieto siitä että esihenkilö näkee koulutussuoritteet ja työntekijän oman panostamisen oman osaamisen kehittämiseen toimii kannustimena.
Pelillistäminen, esimerkiksi vuorovaikutteiset tehtävät kuten tietovisat tai tiimityöskentely, sekä nopeasti saatu palaute, kuten vaikka alustan automaattisesti tarkistamat tehtävät, tekevät oppimisesta hauskaa ja kilpailullista ja voivat näin auttaa sitouttamaan työntekijöitä koulutuksen suorittamiseen.
Kursseista voi myös myöntää työntekijöille todistuksia tunnustuksena heidän näkemästään vaivasta ja oppimistaan taidoista.
Toimiva teknologia
Tekniset haasteet sujuvan oppimisen esteenä
Kannattaa ottaa huomioon, että kaikki työntekijät eivät välttämättä ole koskaan suorittaneet mitään kursseja verkossa tai edes tottuneet käyttämään tietokoneita. Tämä voi vähentää heidän intoaan verkkokoulutukseen osallistumiseen. Kaikilla ei myöskään välttämättä ole pääsyä tarvittavaan teknologiaan.
Yksi ongelmia aiheuttava asia voi olla tekniset ongelmat, joko laitteiden käytössä tai alustan tai materiaalin toiminnassa. Miten työntekijät toimivat kohdatessaan teknisiä ongelmia, onko joku auttamassa heitä vai joutuvatko he pärjäämään yksin?
Myös alustan toimintaan täytyy kiinnittää huomiota - onko valittu alusta käyttäjäystävällinen ja onko sitä helppo käyttää myös sellaisten henkilöiden, jotka eivät ole tottuneet teknologiaan? Mieti myös alustan sekä materiaalin saavutettavuutta. Onko materiaali tehty tietokoneella opiskelua varten? Mitä jos joku opiskelee puhelimella, toimiiko materiaali? Miten materiaali toimii esimerkiksi kuulovammaisille tai heille, joilla on oppimisvaikeuksia?
Kaikki nämä seikat - uusi, tuntematon tekninen ympäristö, tekniset ongelmat, materiaalin saavutettavuus, alustan toimimattomuus - voivat vaikuttaa negatiivisesti oppimistuloksiin. Jos jokin asia ei toimi tai jos käyttäjä ei osaa tehdä jotain, voi siitä aiheutua turhautumisia ja motivaation lopahtamista. Jos käyttäjällä ei ole pääsyä verkkokoulutusalustalle esimerkiksi tarvittavien laitteiden puuttumisen tai materiaalin saavuttamattomuuden takia, voi koulutukseen osallistuminen estyä kokonaan.
Käyttäjäystävällinen alusta ja ohjeistus alustan käytöstä auttavat pitkälle
Valitse siis luotettava ja käyttäjäystävällinen oppimisalusta, ja tarjoa teknistä tukea sekä ohjeistusta alustan käyttöön. Järjestä koulutuksia, jotka perehdyttävät työntekijät oppimisalustan käyttöön, jotta kynnys alustan käyttöön madaltuu. Kannusta ja auta tarvittaessa; tee työntekijöille selväksi mistä hakea apua ongelmatilanteissa. Varmista, että alusta ja sen materiaali on saavutettavaa esimerkiksi lisäämällä tekstitykset videoihin.
Sisällön räätälöinti ja relevanttius
Sisältö joka ei ole työntekijälle relevanttia ei motivoi opiskelemaan
Relevanssi ja henkilökohtaisuus ovat avainasemassa tehokkaan oppimisen kannalta. Jos koulutuksen sisältö ei ole suoraan sovellettavissa työntekijän päivittäisiin tehtäviin, se ei motivoi.
Luo sisältöä joka on relevanttia ja joka vastaa työntekijän tarpeita
Selvitä siis mikä sisältö on relevanttia kurssin osallistujille ja voivatko he hyödyntää oppimaansa arjessaan. Toteuta tarvearviointeja ja luo räätälöityjä oppimispolkuja eri rooleille ja osastoille. Hyödynnä perehdyttäjien ja kouluttajien kokemuksia sekä analytiikkaa tunnistaaksesi työntekijöiden yksilölliset tarpeet ja muokkaa koulutussisältöjä sen mukaan. Pyydä myös palautetta kurssien sisällöstä.
Ajanhallinta ja aikataulutus
Ajanhallinnan haasteet
Jos työntekijät eivät löydä riittävästi aikaa koulutusten suorittamiseen tai osaa hallita ajankäyttöään, koulutusten suorittamisaste voi laskea.
Varaa aikaa koulutuksiin osallistumisiin
Auta työntekijöitä hallitsemaan aikaansa tehokkaasti ja kannusta esihenkilöitä varaamaan työntekijöille erityistä aikaa koulutukseen osallistumiseen ja verkkokurssien suorittamiseen. Toteuta oppimismateriaali mikro-oppimispoluista, jotka koostuvat lyhyistä ja keskitetyistä oppimissessioista - näin oppimista voi edistää lyhyilläkin hetkillä. Salli joustavuus aikatauluissa ja anna työntekijöiden osallistua omaan tahtiinsa.
Tehokkuuden mittaaminen
Vaikeudet oppimisalustan tehokkuuden mittaamisessa
Miten mitata koulutuksen tehokkuutta? Onko oppimisalusta tarpeeksi tehokas? Koulutusten seuranta ja arviointi ovat tärkeitä, mutta voivat olla haastavia toteuttaa.
Selkeät tavoitteet ja KPIt koulutuksen tehokkuuden mittaamiseksi
Aseta selkeät ja mitattavissa olevat oppimistavoitteet. Ne auttavat varmistamaan, että verkkokoulutuksesi on kohdennettua ja tehokasta. Kerro selkeästi esimerkiksi kurssin johdannossa mitkä ovat kurssin oppimistavoitteet ja mitä suorittaja kurssin jälkeen osaa tehdä. Kurssin loppupalautteessa voit kysyä, toteutuivatko kurssille asetetut oppimistavoitteet.
Valitse oikeat KPI:t (key performance indicator) joita hyödyntämällä voit seurata koulutuksen vaikutuksia ja tehdä tarvittavia parannuksia. Voit seurata esimerkiksi osallistumisastetta ja mitata, kuinka moni työntekijä osallistuu koulutukseen ja suorittaa sen loppuun, tai koulutuksen läpäisyastetta eli kuinka moni työntekijä läpäisee koulutuksen vaadittavalla tasolla.
Varmista siis, että oppimisalustasi on tarpeeksi tehokas ja antaa näitä tietoja - esimerkiksi Vuolearningilla voit tehokkaasti seurata erilaisia analyytikoita kurssien suoritusasteesta ja käyttäjien edistymisestä alustan käyttöasteeseen.
Kerää myös jatkuvasti palautetta koulutuksen laadusta, sisällöstä ja hyödynnettävyydestä parantaaksesi koulutusprosessia.
Oppijat voivat jännittää uutta toimintamallia
Oppijoiden vastustus
Oppijoiden vastustus verkkokoulutuksen omaksumiselle voi olla merkittävä haaste, joka vaikuttaa koulutuksen onnistumiseen. On tärkeää selvittää, mitä vastustuksen taustalla on - miksi ja mitä oppijat vastustavat? Onko uuden alustan opettelu vaikeaa? Onko materiaali huonoa? Eivät ymmärrä, miksi heidän pitäisi opiskella?
Kommunikointi ja osallistaminen
Koulutuksen onnistumiseen vaikuttaa, että työntekijät ymmärtävät koulutuksen arvon. Kommunikoi työntekijöille selkeästi verkkokoulutuksen hyödyt ja merkitys. Opeta työntekijät käyttämään alustaa ja tarjoa jatkuvaa koulutusta ja tukea oppimisalustan käyttöön. Selkeä roolitus siitä, kuka opastaa ja vastaa alustan käytöstä on tärkeää jotta hommat sujuvat.
Osallista oppijat koulutusohjelmien kehittämiseen ja varmista, että koulutusohjelmien sisältö on relevanttia työntekijöille.
Näytä esimerkkiä omalla toiminnallasi ja osallistu verkkokoulutuksiin itsekin. Kun näytät esimerkkiä, työntekijätkin todennäköisemmin kokevat kouluttautumisen tärkeäksi.
Oppimisyhteisön rakentaminen
Yhteisöllisyyden puute
Sosiaalinen vuorovaikutus on olennainen osa oppimisprosessia ja yhteisöllisyyden puute voi heikentää oppimiskokemusta. Yksin opiskelu voi olla joillekin työntekijöille vaikeaa tai tuntua yksinäiseltä ja motivaatiota voi olla vaikea löytää.
Yhteisöllisyyden edistäminen foorumeilla ja yhteistyöprojekteilla
Käytä keskustelufoorumeita, sosiaalisen median ryhmiä ja yhteistyöprojekteja edistääksesi yhteisöllisyyden ja yhteistyön tunnetta. Kannusta osallistujia vertaisoppimiseen ja tiedon jakamiseen sekä järjestä virtuaalisia tapahtumia, jotka lisäävät yhteisön tunnetta.
Tunnista haasteet, laadi strategiat ja taklaa ongelmat
Verkkokoulutukseen liittyy siis haasteita, mutta ne ovat yleensä asioita, joita voi ratkaista pienillä jutuilla. Työntekijät voivat stressata uusia asioita, mutta haluavat yleensä kehittää omaa osaamistaan ja oppia uutta. Panostamalla monipuoliseen ja relevanttiin sisältöön, opastamalla työntekijöitä alustan käyttöön sekä viestimällä koulutuksen hyödyistä yrityksesi voi saavuttaa erinomaisia oppimistuloksia ja kehittää työntekijöidensä osaamista tehokkaasti ja vaikuttavasti.