Mantsinen Group Ltd Oy on pohjoiskarjalainen perheyritys, jonka juuret ovat logistiikkapalveluissa. Mantsisen toiminta aloitettiin polttopuu- ja tukkikuljetuksilla, josta toimintaa on laajennettu teollisuuden palveluiden tarjoajaksi. Mantsisella aloitettiin 2010-luvun vaiheilla tekemään alusta loppuun saakka omaa materiaalinkäsittelykoneiden mallistoa, jota myydään maailmanlaajuisesti.
Testiympäristössä toteutettu pilotointi vakuutti oppimisympäristön helppokäyttöisyydestä
Mantsinen Group otti Vuolearningin käyttöön vuonna 2019. Mantsisen koulutuspäällikkö Pekka Penttinen koki, että koulutuksia piti saada järkeistettyä ja suorituksia piti saada seurattua paremmin. Mantsisella kokeiltiin ensin Vuolearning-oppimisalustan demoympäristöä. Kokeilun myötä todettiin, että oppimisalustalla verkkokurssien toteuttaminen on helppoa.
Oppimisalusta otettiin pääasiassa ulkoisten asiakkaiden koneoperaattoreiden sekä huoltohenkilöiden koulutusten käyttöön ja perusperehdytyksiin. Koulutusten tavoitteena on, että Mantsisen koneita voidaan turvallisesti käyttää maailmalla.
Nykyään kursseja tehdään koko ajan lisää ja uutta sisältöä opiskellaan ahkerasti. Mantsisella ollaan erittäin tyytyväisiä Vuolearning-oppimisalustaan – sisällön luonti on koettu helpoksi, ja mikäli kursseihin on pitänyt tehdä muutoksia, niin se on onnistunut hyvin pienellä vaivalla.
Kieliversioiden käyttö on helppoa Vuolearning-oppimisalustalla
Mantsisen koulutuksista on olemassa kymmenkunta eri kieliversiota Vuolearning-oppimisympäristössä. Kieliversioiden korjaaminen on koettu helpoksi ja kieliversiosta toiseen siirtyminen on sujuvaa. Mantsisen verkkokurssien eri kieliversioiden kääntöprosessit ovat sujuneet hyvin – peruskurssimateriaali on lähetetty käännöstoimistoa varten, ja kun käännös on pitänyt saada oppimisalustalle, niin se on onnistunut helposti, Penttinen toteaa.
Mantsiselta annetaan vinkiksi uusien kieliversioiden kohdalla, että niissä kannattaa miettiä hyvin pitkälle ensimmäinen kurssi valmiiksi alkuperäisellä kielellä, ja vasta sen jälkeen lähdetään luomaan käännettyä versiota.
Sama ratkaisu käytössä niin sisäisissä kuin ulkoisissakin koulutuksissa
Mantsisella aloitettiin oppimisalustan käyttö luomalla kursseja ulkoisille kohderyhmille eli Mantsisen omille asiakkaille. Mantsisen saama palaute oppimisympäristöstä on ollut positiivista. Verkkokursseja kehitetään kaiken aikaa ja videomateriaalia tullaan lisäämään kursseille, jotta niitä saadaan elävöitettyä. Oppimisalustalle on luotu myös sisäiseen käyttöön olevia perehdytyskursseja, jotka ovat olleet Mantsisen IT-päällikkö Marko Heiskasen vastuulla.
Kohderyhmien hallinnointi sekä materiaalien jakaminen eri kohderyhmille Vuolearning-oppimisympäristön kautta on koettu hyväksi ratkaisuksi. Ulkoisille kohderyhmille tehdyt materiaalit ovat sopineet myös osaltaan sisäistä koulutusta varten. Ulkoisten ja sisäisten koulutusten keskittäminen yhden alustan alle on säästänyt resursseja, kun materiaaleja ei tarvitse tehdä kahdelle eri alustalle ja samanaikaisesti myös ylläpito helpottuu.
Vuolearning on erittäin nopea ja ratkaisukykyinen palveluntarjoaja
Mantsisella on koettu Vuolearningin asiakaspalvelun reagointinopeus korkeatasoiseksi. Oppimisalusta on hyvin kustannustehokas ratkaisu, jolla saa yhtä laadukasta ja pätevää sisältöä kuin kalliimmilla ratkaisuilla. Oppimisympäristön käytettävyys ja ominaisuudet ovat hyvässä tasapainossa hinnoittelun kanssa.
Heiskanen ja Penttinen ovat huomanneet parin vuoden käytön aikana Vuolearningin kehittymisen uusien toiminnallisuuksien kautta. He kokevat sen hyvänä tapana, että kaikille asiakkaille tulee uusia ominaisuuksia eikä niin, että niitä räätälöitäisiin vain asiakaskohtaisesti ja lisämaksusta.
Vuolearning on erittäin nopea ja ratkaisukykyinen palveluntarjoaja, bonuksena tietenkin päälle hyvin toimiva asiakaspalvelu. Me voimme tehdä yhteistyötä jatkossakin, päättävät Heiskanen ja Penttinen.